Hopeinen lauantai

Perjantaina ja lauantaina oli todella jännittävät paikat johtuen Tapparan ja Kärppien viimeisistä finaalipeleistä. Hopeaahan meidän äijät sitten saivat pitkän Game 7:n loputtua. Voittajiksi voi kyllä Tapparankin pelaajia kutsua, koska kyllä tämä kausi oli sellainen, että Tapparan sisukkuus ja voitontahto olivat ylitse muiden. Viime syksynä kun oli huonompi hetki meneillään, kaikki haukkuivat heidät maanrakoon, Tapolalle vaadittiin potkuja ja jopa fanitkin rupesivat hieman menettämään uskoaan. Kaikesta huolimatta kukaan pelaajista ei luovuttanut vaan he nostivat päänsä pystyyn ja tulivat joulutauolta aivan uudella ilmeellä ja rupesivat pärjäämään todella hyvin runkosarjan loppuun asti ja myös playoff peleissä aina finaalipeleihin saakka. Kyllä tuli tippa linssiin taas lauantaina pelin päädyttyä kun näki samat masentuneet ilmeet pelaajien naamoilla kuin kahtena edellisenäkin keväänä. Tänä vuonnahan oli monta samaa pelaajaa Tapparan joukkueessa, jotka olivat olleet kahtena edellisenäki kautena eli he joutuivat jo kolmannen kerran katkerasti tyytymään hopeamitaliin. Ei tunnu kyllä kivalta, mutta silti nostan heille hattua ja toivon etteivät he alistu ja masennu tästä vaan rupeavat suuntaamaan kohti kesälomaa ja uutta kautta. Osahan suuntaavat uusiin joukkueisiin, mutta onneksi ensi kaudella tullaan näkemään vielä muutamia samoja naamoja. Henkilökohtaisesti toivon etteivät kaikki jotka lähtevät Tapparasta vaihtaisi vain Liigan sisällä joukkuetta vaan lähtisivät ihan ulkomaille asti uusiin joukkueisiin. Onhan se 3. peräkkäinen hopemitalisijoitus upea saavutus, mutta olisi Tappara kyllä vihdoinkin ansainnut sen Kannun Manseen. Tällä kertaa 3. kerta ei totta sanonut, mutta ehkä ensi vuonna sitten vihdosta viimein Tapparan mitali kirkastuisi. Saa nähdä miten käy ensi kaudella ja miten itse tulen pystymään seuraamaan pelejä mahdollisesti ulkomailta käsin. Tällä kaudella en missannut kuin muutaman pelin, josta olen iloinen koska siten pysyi paljon paremmin perillä asioista liittyen runkosarjaan, peleihin ja kaikkiin joukkueisiin.  

KIITOS TAPPARA! ♥

Nyt ja AINA Sini-Oranssi!


Mitäs muuta tuli loppuviikosta tehtyä? 

Torstaina kävin katsomassa uuden Avengers -elokuvan ystäväni kanssa ja oi vitsi kun oli hyvä elokuva! Tykkäsin kyllä ja en malta odottaa mahdollista seuraavaa jatko-osaa. Perjantai-illan vietin kahden ystäväni kanssa meillä katsellen Walking Dead:n 1. kauden jaksot loppuun ja syöden itse tekemääni englantilaista trifle -jälkiruokaa. Mukava ilta oli, kiitos siitä! ♥ Eilen ja tänään ei tullut tehtyä mitään erikoista, mutta silti sain monta tärkeää ja tarpeellista asiaa tehtyä. 

Nyt katsomaan vielä jakso Siskoni on noitaa ja sitten koisimaan. Hyvää yötä kaikille! :) 

xoxo, Elina

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Change is good

It's time to fly again

2nd seminar DONE!