November = Birthdays

Moikka! Täällä sitä taas ollaan.
 Saavuttiin Suomeen torstaina iltapäivällä, melkein 2 tuntia myöhässä konevian takia. 
Kun saatiin heitettyä Johanna linja-autoasemalle, haettua Otto hoidosta ja päästyä kotiin, teki kyllä mieli unta ja PALJON, joten tulikin sitten mentyä nukkumaan jo joskus 10 aikoihin. 
 Perjantaina käytiin äidin kanssa ostamassa uusi puhelin: iPhone 5S. 
Se oli tarkoitus ostaa jo Thaimaasta, mutta päätettiin sitten lopulta hankkia se Sonera kaupasta. Tällä kertaa Omenan väriksi valitsin kullan ja muistia 64 GB (jos tällä kertaa mahtuisi kaikki kuvat yms :D )
Käytiin myös ostamassa ainekset herkkuihin, jotka lupauduin tekemään lauantain yhteissynttäreitä varten. 



Pidettiin siis mun ja Suvin yhteissynttärit lauantaina ystävien kanssa. 
Kerrankin kaikki pääsivät tulemaan joten juttua riittikin ja paljon :D 
  Syötäväksi itse tein "tikkuja" ja ruissipsejä kolmella eri tuorejuustolla (savuinen barbecue, ruohosipuli & jokirapu) päällystettynä. Suvi leipoi kinkkupiirakan ja mokkapaloja, jotka olivat molemmat todella herkullisia :)
 Oli todella ihanaa nähdä oikein kunnolla ystäviäni ja etenkin juhlistaa heidän kanssaan synttäreitä. Harmi kun ei oikein ehditä näkemään nykyään niin usein. Siksi ruvettiin jo nyt suunnittelemaan tänne Raumalle tuloa uutena vuotena. 
Olisi kyllä siistiä jos saataisiin se onnistumaan! 




Eilen koitti myös iloinen tapahtuma, jota oltiin jo odoteltukin 9 kuukautta... 
Veljeni vaimo synnytti pienen tyttövauvan ♥
Eli meikäläisestä tuli jo neljännen lapsen täti.
Ehdittiin onneksi vielä käymään illalla äidin kanssa katsomassa uutta tulokasta ennen kuin lähdettiin ajamaan Raumalle. 
Tämä prinsessa on kyllä näköjään oikein kunnon tapaus... Pisti nimittäin jo ennen syntymäänsäkin vanhempansa todella koville ja odottamaan hänen tuloaan :D
On kyllä pakko myöntää, että tästä tytöstä tuli heti mun lemppari sisarenlapsi :)





Koulussa oli tänään toinen info koskien vaihtoon menemistä ja kiitos nyt näiden infotilaisuuksien, en oikein tiedä enää mihin hakisin enkä myöskään tiedä mihin järjestykseen laittaisin vaihtoehtoni. 
Ärsyttävää, koska mulla oli jo ihan selvä kuva mihin hakisin ja missä järjestyksessä! 
Olin ajatellut hakea ensimmäisenä Magellanin kautta San Antonioon Texasiin ja muut vaihtoehdot olisivat olleet Bangkok, Seoul ja ehkä Kanada. 
Mutta nyt en enää haluakaan Amerikkaan kiitos Magellanin ihanan systeemin...
Eli sä et välttämättä pääse juuri siihen kouluun mihin haluat vaan se voi olla ihan mikä muu heidän yhteistyökouluista Amerikassa ja, koska se San Antonion koulu on ainoa "isommassa" kaupungissa oleva ja muutenkin kiinnostava niin en taida edes yrittää. 
Meidän Thaimaan matkan myötä mun halu mennä Bangkokiin opiskelemaan kasvoi sen verran, että päätin nyt varmaan hakea sinne ensimmäisenä ja jos en pääse sinne normihaulla niin sitten yritän hakea sinne Free Moverina eli hankin itse sen opískelupaikan :) 
Toiseksi vaihtoehdoksi laitan vielä sen Korean yliopiston, koska sekin kyllä kiinnostaisi mua.
Haku alkaa jo ensi viikon maanantaina ja kestää 2 viikkoa, jonka aikana pitäisi saada kirjoitettua mahdollisimman hyvä motivaatiokirje meidän koulun valintakomitealle ja täyttää myös se itse hakemus. 
Vastauksen Samkilta saa joulukuussa joten siihen asti pitää jännityksellä odottaa ja, jos meidän koulu hyväksyy niin sitten pitää vielä hakea uudestaan suoraan sinne kohdeyliopistoon ja odottaa heidän hyväksyntää. 
Kauheasti hommaa, mutta eiköhän se vaihtoaika ole sen arvoista :) 

Nyt pitää mennä valmistautumaan puolen tunnin päästä alkavaan projektiryhmän kanssa pidettävään Skype tapaamiseen :) 
Mukavaa viikkoa kaikille! ♥

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

"Tuparit"

Muumimaailma - Winter Adventure

Seoul, South Korea 29.4.-8.5.2016 ♥