Viimeisiä päiviä viedään

Moi ja siis APUA! Torstai ja lähtö kohti Bangkokia ja vaihto-opiskelua on ihan just täällä! Viime viikosta lähtien on ruvennut hieman jännittämään, mutta myös innostumaan lähdöstä enemmän ja enemmän. Vaikkei mitään kriittistä ole enää tarvinnut eikä tarvitse tehdä niin silti on tuntunut, että päivät loppuisivat kesken. Tähän varmaan vaikutti viime viikonloppu kun näin ensin lauantaina ystäviä Tampereelta ja sunnuntaina paria ystävää Raumalta ja molempina päivinä kun piti hyvästellä niin rupesi tuntumaan haikealta ja tuntui, että apua ihan kohta en enää näe heitäkään. Onneksi sentään toinen ystäväni Raumalta lähtee myös Aasiaan vaihtoon niin ollaan jo suunniteltu menevämme Balille marraskuussa viettämään synttäreitä ja koitamme nähdä myös jossain muuallakin syksyn aikana :) Ja onnistuu varmasti skypettäminenkin helpommin ja paremmin kun on vain parin tunnin aikaero toisin kuin Suomen päähän. Vaikkei enää mitään kriittistä ja erityisen tärkeää hommaa ole niin silti pitäisi käydä ostamassa loput lääkkeet (okei tämä lasketaan vielä niihin tärkeisiin!), toinen muistikortti kameraan ja jonkinlaisia herkkuja. Äitiä pitäisi myös vielä auttaa parissa jutussa ja muutamia papereita pitää kopioida/tulostaa. Ja tietenkin myös PAKATA. Ai että se tuleekin olemaan tällä kertaa...varsin mielenkiintoista :D Onneksi on kaksi laukkua mihin pakata ja jakaa tavaroita! Pakkaamiseen ei varmasti auta se, että menin taas sunnuntaina ostamaan uusia vaatteita ja uudet kengät... Hups! No, mutta eiköhän se tule onnistumaan etenkin kun on auttamassa äiti, joka on oikea pakkausnero. 

Käytiin lauantaina ystävien kanssa Rossossa syömässä.
Caesar salaatti lohella :)
Erittäin maukas jälkkäri vielä perään!




Sunnuntainen ateria:
Caesar salaatti kanalla
Jälkkärit käytiin syömässä Jugissa :) 
Meinasi melkein unohtua kertoa mitä tapahtui viime torstaina! Pidettiin siis perheen kanssa vielä yhteinen grilli-ilta siskoni luona tai no heidän keskeneräisellä talollaan. Oli kyllä ihanaa syödä vielä kerran kunnon grilliruokaa ja jälkkäriksi itse tekemääni hyydytettyä marjakakkua. Hyydytys ei tällä kertaa oikein onnistunut, mutta eihän se makua haitannut! Sain myös annettua veljen tyttärelle "hieman" etuajassa hänen 1 -vuotis syntymäpäivälahjan ja vielä oikein kunnon pinkissä Victoria's Secret pussissa :D Tumput ja äidin ostamat housut sieltä löytyi eikä siis mitään sellaista mitä voitte kuvitella Victoria's Secret pussista tulevan. Tuli myös kannettua ja pidettyä sylissä Oliviaa niin paljon, että kotiin päästyä kädet olivat taas aivan muusina, mutta oli se sen arvoista. Hän on vain niin söpö ja ihana <3 



Torstaina kotiin päästyä sainkin kaveripyynnön yhdeltä suomalaiselta tytöltä, joka on myös menossa Bangkokiin samaiseen yliopistoon vaihtoon. Hyväksyttyäni sen juttelimme pitkät pätkät ties mistä vaihtoon, matkusteluun yms liittyen. Todella kivaa tietää nyt edes joku suomalainen, joka on myös tulossa vaikka onhan omalta kampukseltanikin tulossa pari tyttöä, mutta heidän kanssaan ei ole ainakaan vielä tullut juteltua eikä tutustuttua. Sovimme jo myös, että näemme ennen orientaatiopäiviä, joka on myös todella mukavaa, koska siten tietäisi jo ainakin jonkun, jonka kanssa viettää aikaa orientaatioissa :) Tämä uusi tuttavuus saikin mut innostumaan lähdöstä vielä enemmän enkä malta odottaa, että tapaan hänet ja tutustumme paremmin. 

xoxo, Elina

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Living like a vampire

It's time to fly again

Change is good