Back in business

Täällä sitä taas ollaan, takaisin tutussa ja (turvallisessa) Suomessa! 
Ja tavallinen arkikin jatkunut heti kotiin saavuttua, mutta onneksi osa tunneista peruttiin ja torstainakin oli vain saksaa. 

Matka tuli kyllä tarpeeseen ja toivottavasti siittä sai nyt tarvittavaa lisäenergiaa loppukevättä varten. Matkan lisäksi motivaatiota tulee lisäämään se, että tajusin juuri yhtenä iltana, että koulua on jäljellä enää ALLE 2 KUUKAUTTA! :) 
Meillä tosin 4. jakson lukkari on täynnä vaikka mitä kursseja, joten helpolla ei kyllä tule pääsemään tästä keväästä. 

Perjantaina palasin takaisin Tampereelle ja suunnistinkin suoraa linja-autoasemalta siskoni lapsen synttäreille äidin kanssa :)

Lauantaina koittikin aivan huikea päivä! Tuli nähtyä pitkästä aikaa kaikkia ystäviä ja vietettyä oikein kunnolla aikaa porukalla :) Jakelin myös tuliaiset ja katsottiin tietenkin Putouksen finaali. 
Syötiin myös ihania herkkuja mm. Pein tekemää täytekakkua, joka oli todella hyvää! 
Oli kyllä ihana ilta enkä malta odottaa, että nähdään taas uudestaan! ♥ 


Nammm! ♥

Nyt kipin kapin valmistautumaan huomista varten ja nukkumaan! 
Öitä kaikille ♥


♥PS:

Risteilylle lähtöön TJ: 47 päivää
Koulupäiviä TJ:  48 päivää

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

It's time to fly again

Living like a vampire

Change is good