Muutto etenee ja vaihto lähenee

Oon tässä viimeisen viikon aikana pakannut tavaroita (astioita, vaatteita, kirjoja ja ties mitä muuta) laatikoihin. Kaikkea ei ole vielä voinut täysin pakata pois, mutta on tämä silti ruvennut etenemään ihan kivasti. Äiti ja toinen tädeistäni tulivat tänään hakemaan ensimmäisen muuttokuorman. Heidän mukanaan lähti jo 3 laatikollista astioita, kirjat, talvivaatteet- ja kengät, kenkäkaappi, työtuoli, joulukoristeet ja kaikenlaista sekalaista tavaraa. Mukanaan he toivat lisää laatikoita ja nyt kämppäni onkin täynnä vain laatikoita vaikka niitä lähtikin tänään jo paljon pois. Viikonloppuna viedään äidin kanssa seuraava kuorma Tampereelle kun joudun menemään sinne uusimaan reseptejä, hankkimaan yhden rokotuksen ja terveystarkastuksen joudun nyt loppujen lopuksi sittenkin suorittamaan vaihtoa varten. Sain tänään nimittäin myös äidin mukana Tampereelle tulleet paperit vaihtokoulustani, jotka sisälsivät thai -kielisiä papereita viisumia varten ja monenlaista tietoa sisältäviä papereita ja myös vaihtokouluuni lähettämäni dokumentit. Niistä sain myös tietää, että vaihtokordinaattorini olisi pitänyt kertoa, että vaihtoon lähdettäessä pitäisi ottaa terveystodistus mukaan. No onneksi nyt on vielä aikaa, mutta silti hieman ärsyttää, koska olisin voinut tuonkin hoitaa koulussa terveydenhoitajan luona. Nyt voikin myös ruveta hankkimaan asuntoa Bangkokista ja lentolippujen oston jälkeen sen viisumin. Vihdoinkin koko vaihtoon lähtö rupeaa tuntumaan todellisemmalta! 


Käytiin Oton kanssa yhtenä iltana pitkästä aikaa rannalla ihailemassa auringonlaskua :) 


Otolla on tällä hetkellä sellainen kesäkarva, että
rannalla ollut kova tuuli ei hirveästi innostanut :D 

Tänään kun hieman avasi parvekkeen ovea, tämä yksi herra oli heti menossa sinne. Siellähän se sitten oleili vaikka kuinka kauan aurinkoa ottaen :) 

Aurinkoista viikkoa kaikille! 

xoxo, Elina

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

"Tuparit"

Muumimaailma - Winter Adventure

Seoul, South Korea 29.4.-8.5.2016 ♥