Tekstit

Näytetään tunnisteella MacBook Air merkityt tekstit.

Omena perheeseen lisäystä

Kuva
Heippa vaan kaikille! Mites teidän viikko sujuu? :) Itselläni alkoi viikko oikein mukavasti. Sain maanantaina aamulla hoidettua Forever 21:n nettikaupasta tehtyyn tilaukseen liittyvän ongelman. Mulle oli siis tullut viime viikolla lappu, jossa kerrottiin pakettini lähtevän maanantaina takaisin ellen hae sitä itse Vantaalta tai soita UPS:lle. Hieman kyllä ärsytti, koska en saanut missään vaiheessa ilmoitusta, että pakettiani olisi yritetty tuoda ja tämän kyseisenkin lapun sain luettua vasta lauantaina kun tulin takaisin Tampereelta. Olin jo valmistautunut valittamaan oikein kunnolla, mutta onneksi UPS:n päässä vastasi mukava nainen, jonka kanssa päätettiin, että paketti tulee tiistaina ja niin siinä sitten kävi. Eilen se vihdoinkin saapui ovelleni ja pääsin kokeilemaan uusia vaatteitani. Tälläkin kertaa tilaukseni onnistui todella hyvin ja kaikki olivat sopivia :) Olin ennen melkoisen epäileväinen netistä tilaamista kohtaan, mutta nyt kun kaikki tilaukseni ovat onnistuneet todella hyv...