Tekstit

Näytetään tunnisteella Big Brother merkityt tekstit.

Espanja!

Kuva
Viime viikolla alkoi vihdoin Espanjan opiskelu!  Olisin aloittanut jo viime vuonna, mutta Espanjan kurssit olivat täynnä joten en päässyt. Nyt pääsin ja oon todella innoissani! Espanjan kieli vaikutti heti sellaiselta, että sitä voisi oppiakin. Joitain sanoja jo tiesinkin ja yllätyin positiivisesti kun opettaja kertoi, että sanat äännetään hyvin samalla tavalla kuin suomen kielessä.  1. kurssi kestää koko tämän syksyn ja ensi keväänä ajattelin käydä vielä myös 2. kurssin. Saa nähdä mitä jää päähän ja miten selviydyn nyt ensin tästä 1. kurssista :D  Apuna päätin käyttää ainakin Serranon perhettä :D Ostin netistä kaikki kaudet ja nyt perjantaista lähtien olen katsonut sitä ja nauranut itseni vielä enemmän kipeäksi!  Siinä on kyllä aivan mainiot hahmot ja näyttelijät :D  Kipeydestä puheen ollen... Käytiin viime sunnuntaina Johannan ja äidin kanssa sienestämässä, joka oli tosi kivaa, mutta paluumatkalla oli ihan hirveä olo. Etenkin kun...